27.9.2013

Kuka pelkää autoilevaa suomalaista?


Sitä voisi helposti luulla, että autoilu on ongelma Suomessa. Lähes viikottain uutisoidaan uusia yksityisautolun hintaa nostavia päätöksiä tai lakiesityksiä. Tiemaksuja, ilmaisten parkkipaikkojen poistamista, katujen muuttamista kävelykaduiksi - ja stten tietysti sitä loputonta saarnaa siitä miten pitäisi liikkua muuten kuin omalla autolla. Tai ainakin ottaa mukaan kaikki samaan suuntaan liikkuvat iloiseen kimppakyytiin.

Minä en ymmärrä.

Suomi on iso maa ja täällä on vähän ihmisiä, ja tulee aina olemaankin. Jopa pääkaupunkiseutu on globaalissa vertailussa ihan haja-asutusaluetta. Ja kun ihmisiä ei ole muurahaisiksi asti, niin automääräkään ei huimaa. Kuulostaako kestävää kehitystä rienaavalta törkykirjoitukselta? Jos siltä tuntuu, niin olet autoiluvastaisen aivopesun uhri. Otetaanpa vertailukohta: Lontoo. Lontoon kaupunkialue on kooltaan 1579 km2, alueella asuu n. 7,5 miljoonaa ihmistä ja kaupungissa hyrrää 2,5 mljoonaa autoa. Suomen pääkaupunkiseutu on kooltaan lähellä Lontoon mittoja, eli n. 1490 km2. Täällä kuitenkin asuu ainoastaan hitusen alle 1,1 miljoonaa ihmistä ja autoja on suorastaan naurettavan vähän tälle porukalle: 300 000. Laajennetaan vertailua maatasolle. Iso-Britannan pääsaari on kooltaan n. 230 000 km2 ja asukkaita saarella on noin 60 miljoonaa. Suomen vastaavat numerot ovat 390 000 km2 ja vähän yli 5 miljoonaa ihmistä. Entä sitten ne autot? 28,7 miljoonaa autoa huristelee sumuisella pienellä saarella. Suuressa Suomenmaassa autokanta on noin 90 % pienempi, 2,5 miljoonaa. Eli sattumalta suunnilleen tasan saman verran kuin Lontoon alueella, vaikka ns. lääniä on sellaiset 240 kertaa enemmän.

Minä en todellakaan ymmärrä.

Suomi on pitkien välimatkojen ja erittäin haastavien keliolosuhteiden maa. Jos täällä haluaa jonnekin päästä - myös pääkaupunkiseudulla - niin auto on aivan ylivoimainen ratkaisu. Ja koska autoja on absoluuttisena lukumääränä Suomessa kovin vähän pinta-alaan suhteutettuna, niin luulisi ettei niiden käyttämisestä tehtäisi valtavan hankalaa ja kallista. Päinvastoin, luulisi että annettaisiin edes vähän köyttä pimeässä ja kylmässä selviamiseen, vaikuttamalla siihen että ihmisillä olisi taloudellisia mahdollisuuksia hankkia turvallisia autoja ja vieläpä paikkoja joihin näitä turvallisia autoja saisi pysäköityä edullisesti. Aika moni lapsiperhe voisi paremmin tällaisen ajattelun tuloksena. Mutta ei, Suomessa suhtaudutaan autoiluun samalla asenteella kuin alueilla joissa on valtavasti ihmisiä ja niukasti tilaa. Se taas on skenario, joka ei ihmiskunnan olemassaolon aikana tule koskaan täällä toteutumaan.

Miksi pysyvästi harvaan asutussa isossa maassa, jossa auto on kätevin tapa päästä paikasta toiseen, tekemään kansantalouden,yhteiskunnan ja perheen kannalta äärimmäisen tärkeitä asioita, halutaan kaikin keinoin hankaloittaa auton omistamista ja sen käyttöä?

Minä en ihan oikeasti ymmärrä.

16.9.2013

Löysin itseni design-tapahtumasta


Sitä päättää päivänsä mainostoimistossa, perustaa oman yrityksen ja tärisee tarmossaan, että nyt, nyt vihdoin voin tehdä kaiken sen, minkä osaan. Käyttää itseäni surutta ja täysillä, kukaan ei neuvo tai tiedä paremmin. Minä ite, oman luovuuteni johtaja. Tähtitaivas kattona, jos sekään, maailmankaikkeushan laajenee jatkuvasti. Paskaa käteen tai ilotulitusta, vain itseäni saan kiittää. 

Sitten tulee se. Henkinen ummetus.

Perkele! Minä olen nyt sisältötoimistossa kolmasosakkaana, eikä minulla ole yhtään ideaa tai mitään sanottavaa. Mistään. Kaikilla muilla tuntuu olevan, järkevääkin. Netistä luin.

Olisipa hieman aiheellista keksiä ja nopsasti, elanto saatava, syötävä, juotava.

Mutta mitä enemmän yrittää pungertaa, sitä pulleampana sykkii otsasuoni. Vaan mitään ei tule ulos.

Ei yhtä Facebook-päivitystä, ei blogikirjoitusta, puhelinsoitoista puhumattakaan. 

"Eskelisen Pedro Sisältötoimisto Kolomesta, terve. Markkinointiasioilla soitan."
"Ymh? Päivää..."
"Niin."
"Niin?"
"Että päivää."
"[TUUT-TUUT]"

Lupsakka svengi kadonnut, minäitse hävinnyt, jähmeys jököttää sisälläni. Olen säilykepurkki ilman avaajaa, kivimuuri vailla porttia. Mihin menit, oman tekemiseni luottohenkilö! Roikkuu ohta kohta kuin pukama, tulee silmille, onko kellään mentaalialueen voidetta. 

Päiviä kuluu. Ei yhtä Facebook-päivitystä, henkilökohtaista tahi yritykselle (Antti kanavoi tyylini, mitä minulle jää), ei blogikirjoitusta, muutama rohkaiseva kontakti puhelimitse, mukava naisääni.

"Tämä on vastaaja."

Joka välissä hermostuttaa, matkalla kotoa toimistolle, töissä ja sieltä pois. Illalla, yöllä, sykkii sietämättömästi, tykyttää. Uni tulee kyllä, mutta siinäpä se. Rekisteröimätön parisuhdekin parahtanee pian, jos tilanne ei tästä tokene. 

Tämä on luomattomuuden tuskaa. Eikä auta, että kaikki kuviteltavissa oleva tekeminen tuntuu tylsältä jo etukäteen. Tähänkö saamattomuuteen olen ikäni tietoisesti valmentautunut, sormeni vetreyttänyt, kaiken lukenut ja ajatellut, aivoni biitsikuntoon pumpannut. Puhtaat alushousutkin laitoin.

Sitten saapui lauantai ja avomorsmaikkuni ehdotti seuraavan päivän ohjelmaan vierailua Kaapelitehtaalle. Siellä on toista päivää Design Market -tapahtuma.

Mahtavaa! Mikään ei saa savolaisjuntin himoja heräämään kuten design-sana. Noh, voijaan myö mennä, jos sinä haluat. Kulta.

Sunnuntaina menimme sinne, Marika sai sisustusideoita, minä en, kuuma oli ja hikeä silmässä, pelastuimme kuitenkin pois.

Kotona päivitin kuulumiseni Facebookiin.

Viikonloput ovat henkisten akkujen laatamisen aikaa. Ja kyllä tällä ihmisvihalla ja design-inholla taas yhen viikon jaksaa.
Ei oo minua varten nuo kammottavan väriset laukut ja oksennuskuosiset vaatteet, hupsut myssykät tai säilykepurkeista askarrellut lampunvarjostimet.
Kun ihastelee ännännettä kierrätysmateriaalista väsättyä tuolia, jossa on huono istua, tulee mieleen kasvatuksellinen asia: missä vaiheessa elämää on sopivaa sanoa ihmiselle, että ootko harkinnut muita uravaihtoehtoja, kun tämä homma ei nyt oikein lähe. Aiheuttaa vain säälinsekaista selkääntaputtelun halua kuten pahasti laulavalle lapselle, poislukien se tahto olla murskaamatta unelmia. Ja käypä jossain toisessa tukanlaittoboutiquessa, tuo nykyinen pehko ei toimi, tässä rahaa.
Lukioaikainen äidinkielen opettajani kyseli meiltä, että mitäs te isoina sitten. Minusta tulee kirjailija! Voisitko, Petri, miettiä vaikka sosiaalialaa. Latisti kyllä tunnelman.
Korkeintaan hoidokkina, siihen asti vejän tällä.

Ja katso: valkeus tuli! Vimmani liekki poltti karstat piipusta.

Minusta tuli taas minä. Vinosti aito ja rouhean rento. Minulla on ääni, minä osaan! Oikein tunsin sen lämmön ja kuohunnan, teki mieleni huutaa.

(Vähän vain totuutta sävytin. Laitetaan siihen eteen design ja hintaan nolla perään. Se on design, siksi maksaa, vaikka on epäkäytännöllinen ja hankalanmuotoinen kaappiin piilotettava. Bloggaritkin vielä kuolaavat sen perään, teennäisyyden kultin jopoilijat pitävät kertakohtaamista kadulla merkkinä syvästä ystävyydestä ja pyytävät alkamaan oleen Pinterestissä. Totuus by Pedro.)

Päätimme täällä töissäkin ottaa itse yhteyttä ensisijaisesti sellaisiin tahoihin, joiden tuotteisiin tai palveluihin meillä on henkilökohtainen suhde. Toivottavasti se aitous tuntuu, kun puhelimesi soi.

Muuta en nyt toivo.

Paitsi sitä, että jalkapalloa ei enää koskaan tulisi ilmaistelevisiosta.

12.9.2013

Henkilöbrändien ykkönen




"Niin usein olen matkoihini kävellyt ja melkein yhtä usein takaisin tullut..." Nyt on kuitenkin kyse Juice Leskistäkin vahvemmasta suomalaisesta henkilöbrändistä. Miehestä joka tulee paikalle, hoitaa hommansa ja lähtee omien juttujensa pariin, mitä ne nyt sitten kulloinkin sattuvat olemaan. Ei sitä tiedä, koska hän ei niistä juurikaan kerro.Tämä kaveri on nykymaailmassa siinä mielessä poikkeuksellinen henkilöbrändi, että häntä ei voisi vähemmän kiinnostaa olla suomalainen tai minkään muunmaalainenkaan henkilöbrändi. Tai yleensäkään mikään brändi. Juuri siksi hän on niin omassa luokassaan. Kimi. Maailmassa on todennäköisesti sellaiset puoli miljardia ihmistä, jotka yhdistävät nimen ja henkilön oikein, ilman jatkovihjeitä. Se on aika paljon.

Kimi Räikkönen on todistanut olevansa formulakuljettajana maailman ehdottoman eliitin ehdotonta eliittiä. F1-maailman huipulle nouseminen on suoritus, joka kerää ihailua, aplodeja ja kumarruksia kaikkialla maailmassa. Niin paljon kuin vannoutuneena penkkiurheilijana innostunkin Kimin suorituksista radalla, niin mielestäni kaikkein parasta hänessä on kuitenkin hänen persoonansa. F1 on mahdollisesti maailman kaupallisin laji ja liite "sirkus" sopii sille täydellisesti. Se on maailma, jossa raha todellakin ratkaisee ja mielikuvien rakentamiseen ynnä vahvistamiseen kulutetaan käsittämätön määrä resursseja. Viihdemaailman tähdet sekä eri alojen huippupäättäjät parveilevat formulavarikoilla ja jonottavat päästäkseen hetkeksi patsastelemaan kisan jälkeiseen palkintojenjakoon parhaiden kuljettajien kanssa - voittajan toimesta samppanjalla kasteltu mittatilauspuku tuo kummasti lisää särmää omaan henkilöbrändiin. Managerit, PR-konsultit, formulatoimittajat ja kaikki muut valtavan mielikuvakoneiston osat suoltavat F1-brändiä maailmanlaajuiseen tietoisuuteen 365 päivää vuodessa. Ei niin pientä asiaa tai yksityiskohtaa, etteikö siitä saisi isoilla kirjaimilla kirjoitettua uutista aikaiseksi. 

Yksi F1-maailman kirjoittamattomia (tai kirjoitettuja, kuka tietää?) lakeja on myös se, että kuljettajien pitää palvella tätä valtavaa showta. He ovat esiintyjiä siinä missä kuljettajia - ja heidän pitää mieluiten tulla maasta ja kielialueelta, jossa populaa ja ostovoimaa riittää. Tähän kuvaan Kimi Räikkösen persoona sopii mahdollisimman huonosti. Ja juuri siksi niin hyvin. "Obviously"-sanaa 10 kertaa minuutissa toistavien, ulkonäöstään ja julkikuvastaan äärimmäisen pedanttien tärkeilijöiden joukossa kaveri, joka kertoo suorassa lähetyksessä olleensa paskalla, kun Michael Schumacheria kukitettiin (ensimmäistä kertaa) eläkkeelle on enemmän kuin tervetullut. Elokuvien, kirjallisuuden ja tv-sarjojen rakastetuimmat sankarit ovat niitä vähän ulkopuolisia ja sisäänpäinkääntyneitä, köyhistä oloista tulevia "rumia ankanpoikasia". He eivät mielistele ketään, eivät ota taka-askelia ja todistavat sitten teoillaan olevansa porukan kingejä. Sitten he poistuvat auringonlaskuun ilman pidempiä puheita. Kimi Räikkönen on itse asiassa kuin täydellinen Hollywood-luomus. Vaikka hän onkin mahdollisimman kaukana siitä.

Mutta kyllä neuvojia ja sormeaan heristäviä asiantuntijoita on matkalla riittänyt. F1-maailman kummisetä Bernie Ecclestone, Ferrarin pääjohtaja Luca di Monezemolo, Sauberin omistaja Peter Sauber, Niki Lauda ... ja tietysti jokainen kynnelle kykenevä suomalainen "kansainvälinen tyyppi", Lenita Airistoa myöten, on paheksunut Räikkösen persoonaa. Kun Ferrari antoi potkut, eli "osti sopimuksen ulos" reilusti yli 10 miljoonalla eurolla (!),totesivat arvostelijat tyytyväisinä olleensa koko ajan oikeassa Kimin suhteen. Kenenkään ei myöskään pitänyt kaivata Kimi Räikköstä sliipatussa formulamaailmassa. Kun tämän maailman yivoimaisesti suurin, kaunein, rikkain ja sliipatuin osa sitten toivotti Kimin takaisin joukkoonsa, henkilökohtaisen anteeksipynnön kera (vaikka siis olivat maksaneet toistakymmentä miljoonaa potkujen korvauksena), voisi sanoa, että Kimi on pistänyt jättiläisen polvilleen eteensä. Kimiä se ei kuitenkaan taida juurikaan hetkauttaa - hän kun ei ole koskaan kyseenalaistanut itseään ja valintojaan.

9.9.2013

Vielä kerta (enimmäkseen) Microsoftista ja Nokiasta

Viime päivät on (pääasiassa) Suomessa ja (paljon vähemmän) muualla maailmassa kohkattu Microsoftin päätöksestä ostaa NokianDevices & Services -yksikkö, Nokia-brändin käyttöoikeus yksinoikeudella vuoteen 2016 asti sekä lisensoida kasa patentteja. Microsoftin tavoitteena on ilmeisesti rakentaa samankaltainen ekosysteemi, jota Apple ja Google ovat rakentaneet jo vuosia. Nämä kaksi sekä muutamat muut toimijat ovat osoittaneet, että palvelujen, laitteiden ja ohjelmistojen pitäminen yksissä käsissä on hyvä ratkaisu ja mahdollistaa paljon suuremman busineksen kuin eri aloille pilkottu, toimialakohtainen liiketoiminta.


Väitän, ettei Microsoft tule vieläkään onnistumaan yrityksessään. Jaa, miksikö? Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että Microsoft ei ole laitteistotalo, se on puhdas ohjelmistotalo. On aina ollut sitä. Voinen perustella näkemystäni?


Apple aloitti rakentamalla tietokoneita, vaikka käytännön pakosta oli myös tuotettava jonkin verran ohjelmistoja näitä koneita varten. Apple on aina lähtenyt liikkeelle teknikka ja laitteet edellä. Luodaan tarve, sille ratkaisu (=laite) ja sen jälkeen tarjotaan mielekästä sisältöä.


Microsoft taas on alusta alkaen ollut ainoastaan ohjelmistotalo. Sen menestys perustuu käytännössä vain ja ainoastaan Windows-käyttöjärjestelmän ympärille. Sillä on tehty rahat ja se on mahdollistanut sähläilyn kaikilla muillakin aloilla. Sillä sähläilyn Microsoft on tosiaan taitanut. Loppujen lopuksi näyttää, että se onnistuu sähläämään myös Windowsin kanssa, mutta palataan siihen kohta.


Montaako Microsoftin valmistamaa laitetta olet käyttänyt? Onko sinulla ollut Zune, epäonnistunut yritys peitota Applen iPod? Entä Surface-tabletti, jonka piti kilpailla iPadeja ja Android-tabletteja vastaan, ja joka aiheutti vuodessa $900 miljoonan tappiot? WindowsPhone, joka on saavuttanut jopa 5 % markkinaosuuden älypuhelimista (Applella on n. 40 %, Androidilla yli 50 %)? Xbox tai Xbox 360 saattaa joltakin jo löytyäkin. Mutta pointtini on tämä: Microsoft ei ole Xboxia lukuunottamatta koskaan onnistunut laitteiston (”hardware”) kanssa. Ja miksi sen pitäisikään, kyseessähän on ohjelmistotalo! Poikkeuksena täytyy todeta, että Microsoft Hardware hiiret ovat aina olleet melko hyviä. :)


Jos minulta kysytään, olisi Microsoftin parempi keskittyä siihen, minkä he tekevät parhaiten, eli PC-koneiden käyttöjärjestelmiin ja toimisto-ohjelmiin. Nokiaa paljon fiksumpi ostos olisi ollut vaikkapa Adobe tai joku vastaava ohjelmistotalo. Muutenkin Microsoft/Nokia -kuvio muistuttaa kovasti Microsoft/Sony/Ericsson -kuviota, joka johti Ericssonin kännykkäpuolen tuhoon ja Microsoftin taas yhteen laitekatastrofiin. Sonykaan ei selvinnyt tapahtuneesta haavoitta.


Sony ei myöskään ole laitepuolella juurikaan loistanut pitkiin aikoihin. Ilmeisesti ainoat tuotteet, jotka ovat oikeasti tuoneet Sonylle rahaa ovat Playstation-perheen pelikonsolit, joilla se kilpailee raa'asti Microsoftin Xbox-perhettä vastaan. Xbox onkin Microsoftin ainoita laitepuolen onnistumisia. Sen kehittänyt tiimi oli itse kehitellyt PC-pohjaista pelikonsolia, jota he kehitysvaiheessa kutsuivat DirectXBoxiksi, Microsoftin oman grafiikkarajapinnan mukaan. Microsoftin pelipuolen pomo Ed Fries ymmärsi hyvän päälle ja mahdollisti projektin jatkamisen.


Xbox olikin lopulta ainoa, joka kykeni edes jollain tavalla haastamaan kaikkien aikojen suosituinta pelikonsolia, eli Sonyn PlayStation 2:ta. Tänä talvena saamme Microsoftilta jo kolmannen Xbox-sukupolven, kun Xbox One (joka noudattaa Microsoftin käsittämätöntä (!) nimeämislogiikkaa) haastaa vähän aiemmin julkaistavan Sony PlayStation 4:n. Mutta tapojensa mukaisesti näyttää pahasti siltä, että Microsoft onnistuu sähläämään myös Xboxin menestyksen. Sen sijaan, että se olisi keskittynyt kilpailijansa tapaan tekemään parhaan mahdollisen pelikonsolin, Xbox Onesta yritetään tehdä olohuoneen jokapaikan höylää, jolle TV-sisällöt ovat tärkeämpiä kuin pelit. Heti Onen julkaistamistilaisuuden jälkeen netissä levisi ”koostevideo”, joka teki hyvin selväksi Microsoftin strategian: TV, urheilu ja suosikkipelien jatko-osat minimaalisin lisäyksin olisivat Onen myyntivaltteja. Paitsi että ne eivät niitä ole. Eikä Microsoftin ilmoitus käytettyjen pelien myynnin estämisestä tai pakollisesta nettiyhteydestä auttaneet lainkaan tyrmistyneiden Xbox-fanien rauhoittamisessa. Samaan aikaan Sony repi ilon irti sosiaalisessa mediassa julkaisten muun muassa videon, jossa tehtiin rankkaa pilaa Xboxin käytettyjen pelien estosta.


Tämän kaiken jälkeen Microsoft taipui jonkin verran ja palautti käytettyjen pelien myyntimahdollisuuden ja lupasi, että konsoli toimii pääpirteissään myös ilman nettiyhteyttä. Mutta vahinko oli jo tapahtunut. Lisäksi tiedotettiin, ettei konsolin lanseerausaikataulu koskenutkaan koko maailmaa, vaan ainoastaan osaa markkinoista. Esimerkiksi Suomeen ja muualle Pohjois-Eurooppaan uusi Xbox saapuu vasta kuukausia muiden maiden jälkeen, ”niin pian kuin mahdollista”. Kun Microsoft vielä puri omaa jalkaansa ilmoittaen, että Xbox 360:n tukeminen jatkuu vielä vuosia, sillä kyseessä on erittäin kannattava tuote, onko kenellekään yllätys, jos Xbox One floppaa? Ainoa asia uudessa Xboxissa, joka oikeasti voi tehdä siitä haluttavan, joskin pienen piirin keskuudessa, on se, että jokainen konsoli on ns. development-laite, eli millä tahansa Xbox One -konsolilla pitäisi pystyä kehittämään omia pelejä. Tämä on kaupallisessa maailmassa täysin uusi idea, mutta saa nähdä, riittääkö se nostamaan Microsoftin ojasta, jonka he itselleen kaivoivat.


Lupasin vielä palata Windowsiin ja siihen, miten Microsoft on sähläämässä senkin kanssa. On jo yleisesti tiedossa, että Windowsin historiassa joka toinen versio on se toimiva ja joka toinen ”floppi”. Windows 95 mullisti PC-käyttöjärjestelmät, Windows 98 ei. Windows XP:stä tuli kaikkien aikojen suosituin käyttöjärjestelmä, jonka nimiin suuri osa maailmasta vannoo edelleen, vaikka sen tuki jatkoaikoineenkin loppuu keväällä 2014. Windows Vistaa taas pidetään Microsoftin suurena epäonnistumisena, mutta Windows 7 palautti uskon siihen, että Microsoftilla on toivoa. Sitten julkaistiin Windows 8, jonka perusoletuksena oli, että kaikki vanha piti laittaa uusiksi. Käynnistä-nappi poistettiin ja käyttöjärjestelmä rakennettiin kosketusnäyttöjen ehdoilla vaikka suurin osa Windows-laitteista on edelleenkin ihan perus-PC-koneita.


Kaikista fiksuinta olisikin rakentaa koko Windows alusta asti uudelleen, mutta se ei taida olla mahdollista, sillä yhteensopivuus vanhojen ohjelmien ja tiedostojen kanssa on monelle Windows-käyttäjälle erittäin tärkeää. Tämä johtaa siihen, että Windows joutuu kantamaan mukanaan massiivista painolastia, esimerkiksi Windowsin rekisterin osalta. Siksipä Windowsista ei voi koskaan tulla yhtä kevyttä kuin Googlen Chrome OS tai vakaata kuten Applen Mac OS. Riskejä ei kannata ottaa. Ehkä Windows 9 (tai se on varmaankin Windows Hawaii tai jotain yhtä fiksua :) ) palauttaa Microsoftin voittokantaan. Tai sitten ei.



Kaiken tämän jälkeen en siis ole kovin optimistinen, kun mietin, että mitä Nokialle Microsoftin käsissä käy. En ole siinä mielessä nostalgikko, että ikävöisin vanhojen hyvien aikojen Nokiaa saatika, että toivoisin, että Suomeen saataisiin ”UUSI Nokia”, mutta eiköhän tämä ollut tässä. Nyt uutta putkeen ja menoksi. Rakennetaan uutta, lisää ja parempaa. Eikä yhtä jättiläistä, joka sortuu mahdottomuuteensa vaan useita, pienempiä, ketteriä ja fiksuja teknologiayrityksiä, joilla nostamme Suomen taas sinne, minne me kuulumme. Maaksi, joka on teknologian aallon harjalla laajalla rintamalla, ei savijalkaisen puhelinjätin varassa.