Brändi velvoittaa olemaan itselleen uskollinen

Silmään pisti McDonald’sia koskeva uutinen siitä, miten aikomus parantaa palvelua voi asiakkaalle näyttäytyä täysin päinvastaisena. Mäkkäri lanseerasi nelisen vuotta sitten yleisen erikoiskahvitrendin keskellä omat erikoiskahvinsa. Samaan aikaan myös sisustus alkoi muistuttaa mukavia “sohvakahviloita”. Periaateessa hyvältä kuulostava idea, jolla haluttiin saada olohuonemaisissa kahviloissa rahaansa ja aikaansa käyttäviä cityihmisiä viihtymään Ronaldin kultaisten holvien suojissa.

Suunnitelma kuulostaa ihan hyvältä - paitsi että McDonald’s ei ole kahvilabrändi. Kahvi kyllä kuuluu olennaisena osana valikoimaan, mutta helppona, kuumana ja ennen kaikkea nopeana perusvaihtoehtona.

McD on perheravintola, jossa hampurilaisgenreen kuuluva ruoka tulee eteen pikaisesti.  Se on lupaus ja odotusarvo. Jos tältä kaidalta polulta lähtee seikkailemaan slowfoodin ja gourmet-kokemusten maailmaan, niin on – ei enempää eikä vähempää – kuin positioimassa McDonald’sia uuteen kategoriaan.

En oikein usko, että lifestyle-kahvilapiirteitä Mäkkäriin tuoneet henkilöt olivat ajatelleet asian näin. He olivat unohtaneet asiakkaan motiivit kävellä McDonald’sin ovista sisään tai lipua drive in -kaistalle. Niin siinä helposti käy, kun ei tarkastele tulevaisuudensuunnitelmiaan brändin “identiteetilinssin” läpi. Monesti näille brändin helposti teoreettisilta vaikuttaville ns. sääntöpykälille tuhahdellaan yritysten myynti- ja markkinointiorganisaatioissa. Ei kuitenkaan pitäisi – asiakkaat kyllä narauttavat piittaamattomuudesta. Brändin positioinnin muuttaminen on kallista touhua.

McDonald’s on siinä mielessä hyvässä seurassa, että melkein brändi kuin brändi tahtoo jossain vaiheessa unohtaa identiteettinsä ja hypätä mukaan peleihin, joissa heillä ei ole menestymisen edellytyksiä. Nike yritti aikanaan laajentaa mallistoaan urheilukentiltä toimistoon, kotoinen Anttila pisti pystyyn alabrändin nuorisovaatteita myymään, ja se yksi entinen matkapuhelimia valmistanut yritys halusi tehdä mobiilin pelikonsolin, joka myöstoimisi puhelimena.

Brändin menestyksekäs hallinta ja kehittäminen on tarkkaa työtä ja harha-askeleet maksavat usein enemmän kuin mihin yksinkertaisesti on varaa. Vastaavasti taiten ohjattu brändi tai monta limittäistä brändiä sisältävä brändiarkkitehtuuri on potentiaalinen kultakaivos.

Onnistumisistakin riittää onneksi esimerkkejä. Brändiarkkitehtuurin varsinainen mestari on VW Group, jonka neljä ns. tavalliselle kansalle suunnattua automerkkiä: Audi, Volkswagen, Škoda ja Seat ovat hyvin suurista faktisista samankaltaisuuksia huolimatta jokainen täysin omaa vahvaa elämäänsä elävä menestyvä brändejä. VW Groupin johto todella tietää, miksi kutakin brändiä ostetaan ja ketkä sitä ostavat. Jokainen nelikosta pysyy jatkuvasti hyvin uskollisena omalle ytimelleen ja uudistukset sekä muutokset tehdään taiteen sääntöjen mukaan.

Suomalainen brändinhallinnan voimatekijä  on iso S eli S-ryhmä. Se koettelee jatkuvasti siipiään uusilla metsästysmailla, ja vaikka monelle vihreän kortin valta on punainen vaate, niin reilusti useampi tykkää. S pysyy uskollisena sille, että kaikki suunnataan tavalliselle suomalaiselle ja helposti sekä selkeästi hyödynnettäviin keskittämisbonuksiin. ABC:n peruslounas tuntuu ilmaiselta kun sen maksaa Prisma-ostoksista kertyneillä bonuksilla. Uskottavuus valituissa kategorioissa on erittäin korkealla tasolla. Tuleekin olemaan mielenkiintoita nähdä miten S-pankin sijoituspalvelut iskevät asiakkaisiin.  Ainakin perusajatus siitä, että bonuksia voikin siirtää suoraan sijoitustuotteisiin on johdonmukainen ja uskottava.

Brändin ensisijainen velvoite onkin pysyä itselleen uskollisena. Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta moni yritys retkahtaa siihen, että lähtee liiaksi asiakkaittensa vietäväksi. Hokema ”asiakas on oikeassa” on vaarallinen väärin tulkittuna. Ensin on tärkeää tiedostaa, kenet haluaa asiakkaiksi, seuraavaksi tulee ymmärtää mikä yhdistää haluttuja asiakkaita ja siitä tiedosta aukeavaa polkua pitää seurata jääräpäisesti.  Jos uskolliset asiakkaat ostavat ensisijaisesti nopeaa ja helppoa ratkaisua, ei kannata yrittää tuputtaa parempaa laatua hitaammalla toimitusaikataululla. Jos asiakas kokee tekevänsä fiksuja valintoja, kun jokaisesta  perheen ostoksesta kertyy käytettävää etua yhteen laariin, niin sitä sarkaa kannattaa kylvää – kunhan ymmärtää uskottavuutensa rajat.

Hei, meitä johdetaan väärin

Miksi suomalaiset tuotteet eivät kiinnosta maailmaa? Tätä ihmetellään ja surkutellaan taas kuorossa. Teknistä osaamista on monella alalla rutkasti ja prosessit ovat tip-top-kunnossa. Niinpä.

Jo noin 30 vuotta on puhuttu paljon siitä, että meidän suomalaisten pitäisi oppia puhuttelemaan kohderyhmiä, eikä vain valmistaa heille sopivia tuotteita tehokkailla prosesseilla. Kiltisti sanottuna emme ole varsinaisesti markkinointiosaamisen mahtimaa.

Mikä sitten mättää, kun asiasta on jauhettu jo 80-luvulta lähtien, mutta edelleen etenkin suomalaiset kuluttajille suunnatut tuotteet ja palvelut ovat suossa, jossa poljetaan ja poljetaan ilman ylöspääsyä? Yritysmarkkinoilla sentään KONE näyttää vuosikymmenestä toiseen käytännössä sen, miten suomalainen teollisuusyritys voi menestyä muuttuvassa maailmassa.

Seuraavassa yksi näkökulma siihen, miksi suomalaiset brändit ovat ahdingossa: meillä on valtava johtamisosaamisen vaje.

Itse kiinnnostuin aiheesta 90-luvun alussa kirjoittaessani graduani johtamisesta. Silloin alettiin tosissaan puhumaan ns. transformaatiivisesta johtamisesta. Tämä johtamistapa on kiteytetysti sitä, että eri tason johtajilla on lähinnä kaksi johtamishaastetta:

1. Rekrytoida henkilöitä, jotka ovat omalla osaamisalueellaan johtajaansa etevämpiä.
2. Pitää nämä henkilöt motivoituneina.

Transformatiivisen johtamisen vastakohta oli ja on ns. transaktiivinen johtaminen. Sen ytimessä on hierarkinen, muodolliseen auktoriteettin pohjaava johtaminen, jota tehdään valvomalla ja tiukan raportoinnin kautta. Virheitä vältellen, ylhäältä alas. Kuulostaako jälkimmäinen mahdollisesti tutulta?

Jos kuulostaa, olet todennäköisesti tällä hetkellä töissä yrityksessä Suomessa. Tilanne kun on se, että vaikka jo vuosikymmeniä maailman business schoolit ja management-konsultit yhteen ääneen ovat peränneet  työnteon motivaation johtamista, työn sisältöön liityvillä keinoilla, niin uskon, että Suomessa yrityksiä johdetaan tällä hetkellä valvonnan ja virheiden välttämisen kautta enemmän kuin koskaan ennen. Tämä näkyy paitsi loputtomana YT- ja säästökierteenä, myös lähes täydellisenä kyvyttömyytenä luoda ja ideoida mitään uutta ja kiinnostavaa.

Poikkeuksena etenkin tällä hetkellä peliala, jolla uskoisin vapaaseen ideointiin ja kaikenlaiseen taivaanrannan maalailuun työaikana lähes kannustettavan. En tiedä, mutta uskon näin.  Pelejähän tehdään ihmisille ja ihmisten preferenssien ymmärtäminen vaatii lähes kaikkea muuta paitsi absoluuttisen oikeassa olemisen hierarkiaa ja virheistä rangaitsemista.

Sitten on tämä pelimaailman ulkopuolinen osa suomalaista yritysmaailmaa. Päivittäin talousuutiset kertovat, miten tämän ja tämän yrityksen johto on viime ajat keskittynyt ”laittamaan prosessit kuntoon”. Niille, jotka eivät tiedä, kerrrottakoon, että ”laitetaan prosessit kuntoon” on salakieltä ja tarkoittaa, että ”minulla ei ole hajuakaan siitä, mitä pitäisi tehdä, mutta prosesseja viilaamalla vaikutan tehokkaalta”.

Tällä hetkellä Suomessa ei johdeta ihmisiä, eikä tulosta, vaan prosesseja ja numeroita. Ajatus on, että kun tarpeeksi raportoidaan ja jokainen työsuoritus saadaan purettua rahaa tuovaksi tai rahaa kuluttavaksi numerotiedoksi, niin sieltä se tie menestykseen löytyy. Vai löytyykö sittenkään?

Entä jos asia onkin niin, että ainoa keino halpatuotannon lisäksi pärjätä tämän päivän kilpailussa on ymmärtää, miten kohderyhmän kanssa pitää käyttäytyä? Tämä puolestaan vaatii kohderyhmän ymmärtämistä. Keitä siihen kuuluu, mikä heitä yhdistää, mikä erottaa, mitä he ajattelevat, mikä saa heidät kiinnostumaan?

Ja niin shokeeraavalta kuin varmasti tuntuukin kuulla tällaista raporttisulkeisten keskellä, niin numerotiedot, kuten ikä, vuositulot, perheenjäsenten lukumäärä, median parissa vietetyt päivittäiset minuutit, kotiin kannettavien lehtien lukumäärä, auton vuosimalli ja katuosoite, eivät juurikaan auta ymmärtämään kohderyhmää. Tiedoilla kyllä rakennetaan kuva siitä, millaiseksi kohderyhmä kuvitellaan, mutta siitä puuttuvat kaikki ne vivahteet, jotka todellisessa elämässä määrittelevät meidän motiivimme valita, ostaa ja kuluttaa. Se on siis millintarkasti rakennettu harhakuva.

Tiedän, että kvartaalitalouden uumenissa tämä  kuulostaa kerettiläiseltä, mutta siitä huolimatta haluan peräänkuuluttaa kvalitatiivista tietoa kvantitatiivisen sijaan. Ajattelua, keskustelua, ymmärrystä ja tulkintaa numeroiden ja prosenttien sijaan. Pitää kohdata ihminen  ja ymmärtää, miksi hän ostaa juuri sinun yrityksesi tarjoamaa brändiä. Tai jättää sen ostamatta. Vastaukset eivät välttämättä löydy tiistai-iltapäiväksi kalenteriin merkattuna palaveriaikana.

Mutta miten tällainen toiminta luonnistuu johtajistolta, joka on rakentanut tunteenkestävän prosessimuurin itsensä ja muiden ihmisten väliin? Ei kovin hyvin.

On nimittäin täyttä utopiaa kuvitella, että samat ihmiset, jotka eivät halua avoimesti kohdata omia alaisiaan olisivat tavattoman hyviä kuuntelemaan ja tulkitsemaan kohderyhmän tunteita ja ajatuksia (sanoiko joku Nokia?). Samanlaista utopiaa on kuvitella, että ylin johto voisi delegoida kohderyhmän ymmärtämisen ”markkinointi- ja viestintäihmisille”. Brändi on yrityksen tärkein omaisuus.

On myös utopiaa kuvitella, että johtajisto, joka ”vauhtiin päästessään” alkaa viljellä sodankäynnin termistöä kaupankäynnin ja markkinoinnin maailmassa olisi kovin valmis ymmärtämään sitä, mitä 80-, 90- ja 00-luvuilla syntyneet arvostavat ja haluavat. Reserviupseerikoulu on varmasti erittäin hyvä lähtölaukaus upseerin tai poliisin uralle, mutta kun tänä päivänä kuulee suomalaisten yritysjohtajien ylistävän RUK:n antia omalle johtajauralleen, niin se on pelottavaa kuunneltavaa.

Itse kuulun siihen ikäluokkaan, joka meni ensi-iltaan katsomaan Talvisota-elokuvaa ja käveli liikuttuneena ulos. Muistelen myös hyvällä sitä, että ensimmäinen opettajani oli majuri evp, joka jatkosodan jälkeen suuntasi muutaman kuukauden opettajaseminaarin päätteeksi jakamaan oppia, kuria ja järjestystä pieneen kyläkouluun 30 vuodeksi. Minua ja kaltaisiani voi vielä osittain johtaa käskyttämällä, ilman dialogia, mutta on aika ymmärtää, että myös ihmisdinosaurukset kuolevat sukupuuttoon.

Ja nyt päästään  takaisin asiaan. Väitän, että sillä, miksi suomalaiset brändit (pelimaailma  on siis se poikkeus) eivät nykymaailmassa valloita markkinoita, ja miksi meidän yhteiskuntamme on tällä hetkellä päätöksenteon osalta täysin solmussa, on ainakin yksi iso yhteinen tekijä. Väärät johtamisen periaatteet. Meidän johtajillamme ei ole hajuakaan, miten tämän päivän maailmassa pitäisi johtaa. Miksi näin on?

Ensinnäkin Suomi muuttui sotien jälkeen hetkessä hyvin agraarista yhteiskunnasta isojen teollisuusyritysten maaksi. Sotavelkojen maksaminen vaati tehokkaan koneiston käynnistämistä ja organisointia, kohderyhmä ja kysyntä olivat annettuja. Sota-ajan johtajat olivat loistavia organisoimaan tällaisen koneiston marssia kohti päämäärää. Sama koneisto ja sama tomintamalli toimi kuin rasvattu myös niinä vuosikymmeninä, kun Neuvostoliitto oli tärkein kohdemarkkina ja tehokas paperiteollisuus valloitti ”vapaata maailmaa”.  Markkinointi oli hyvin pitkälle sitä, että viinapää kesti ja sana piti. Upseerit ja herrasmiehet olivat johtajina kovaa valuuttaa.

Kun maailma sitten 1990-luvulla ensimmäisen kerran muuttui kunnolla sotien jälkeen, niin Suomi olikin jo hetken köysissä. Silloinkin meidät vielä pelasti tekninen osaaminen, rohkeus ja omien joukkojen napakka käskyttäminen.

Sitten maailma taas muuttui. Enää ei ollutkaan tärkeintä olla tehokas, vaan piti ymmärtää asiakkaiden tunteita, arvoja ja mieltymyksiä. Ei meillä. Täällä ollaan pistetty koneet pyörimaan ja toimitettu asiakkaan tekemiä tilauksia. Ei ole ollut aikaa rakentaa jotain nynnyilevää tunnepohjaista sidettä potentiaalisiin asiakkaisiin – tai käydä dialogia heidän kanssaan. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.

Toiseksi Suomessa valitettavasti hakeudutaan palkkajohtajiksi vääristä syistä: rahan ja vallan perässä. Hyvälle johtajalle kyllä kertyy tarpeeksi mammonaa ja vaikutusvaltaa ajan kanssa, kun hän on saanut arvostusta ja menestystä työnsä kautta. Meillä on tällä hetkellä vallallla kulttuuri, jossa toimitusjohtajat ovat projektijohtajia, rahaa tulee allekirjoittaessa järjettömiä määria ja valta rakennetaan heti näyttämällä omalle organisaatiolle, kuka käskee. Yleensä raporttien ja prosessien voimalla. Tällainen johtaja on yksilöurheilija joukkuelajissa. ”Mulle kaikki heti” – ja sitten seuraavan projektin pariin.

Hyvä johtaja hakeutuu johtajaksi, koska hänellä on ajattelemalla syntyneitä visioita ja myös kyky kommunikoida näitä visioita tavalla, joka saa ihmiset uskomaan niihin. Lisäksi hän on kiinnostunut ihmisistä, heidän mielipiteistään ja tavoitteistaan. Hyvä johtaja ei työssään toteuta itseään, vaan pyrkii saamaan johtamansa organisaation toteuttamaan sen omaa potentiaalia. Kuinka monta tällaista suomalaista johtajaa osaat nimetä?

Tässä me olemme nyt.

Uskokoot ken haluaa - tai "Miten huuhaasta tuli Suomen suurin uskonto"

Internet on hieno asia. Se mahdollistaa lähes loputtoman tietovaraston ylläpidon, kirjaston, joka on avoinna kaikille, joilla on halua siihen tutustua. Internet on myös käytännössä täysin avoin, kuka tahansa voi kertoa mitä tahansa kenelle tahansa.
 
Oli aika, kun meillä Suomessakin oli valtakunnallinen totuus. Puoli yhdeksän uutiset kertoivat, miten asiat olivat ja miten maa makaa. Olihan meillä toki salaisuuksia, huhupuheita ja kylähulluja, mutta näille lähinnä naureskeltiin kahvipöydissä tai jupistiin ravintoloissa, joissa oli pakko tilata leikkelelautanen juomansa kanssa. Jos joku asia oli epäselvä, presidentti kyllä oikaisi kansalaisia.

Enää näin ei ole. Jostain syystä tiedotusvälineiden uskottavuus on rapautunut sitä mukaa, kun yhä useampi suomalainen on päässyt internetin kimppuun. Enää ei uskota, jos uutislähetyksessä sanotaan, että rasvat ovat pahasta ihmisille. Tai jos Suomen suosituin sanomalehti kertoo, että kyllä siellä kuussa kuitenkin käytiin. Tai, mikä parasta, jos Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo tieteellisiin tutkimuksiin perustuen, että rokottaminen on oikeasti hyvä asia.

"Jos haluat tienata miljoonia, paras tapa on perustaa oma uskonto." - L. Ron Hubbard

Ketä sitten kuunnellaan ja mihin uskotaan? Ilmeisesti keneen tai mihin tahansa, kunhan se ei ole mikään virallinen, tieteellinen tai tutkittuun tietoon sanomansa pohjaava taho. Yksi Suomen suosituimpia ravintoguruja on Antti Heikkilä. Heikkilä on koulutukseltaan lääkäri, ortopedi ja traumatologian erikoislääkäri, oppinut mies siis. Koska hän on aina valmis kommentoimaan asiaa kuin asiaa, suomalainen media on tehnyt hänestä asiantuntijan. Niinpä Heikkilä on milloin missäkin kommentoimassa, miten suomalaiset syövät väärin, sairastavat väärin, käyttävät lääkkeitä väärin, yleisesti ottaen elävät aivan väärin. Harmi vain, että Heikkilän koulutus ei anna hänelle ammatillista tai tietopohjaa kommentoida näistä asioista juuri mitään. 

Heikkilään uskotaan. Hän on “viisas mies”, hänen oppinsa “ovat auttaneet monia” ja vaikka mitä. Lainauksia löytyy kasapäin. Mutta. Heikkilän “opit” ovat kriittisemmin tarkasteltuna täyttä huuhaata. Hänen “oppinsa” ovat suurimmaksi osaksi nimenomaan uskonasioita, ne eivät pohjaa mihinkään tieteellisesti tutkittuun tietoon. Heikkilä jopa erosi lääkäriliitosta, kun liitto ei antanut hänen julkaista omaa propagandaansa liiton lehdessä.

"Paranin noudattamalla kirjaimellisesti Antti Heikkilän oppeja" - Maria Tainio

Heikkilä uskoo ja väittää vakaasti, että mikroaaltouuni tuhoaa ruoasta kaikki vitamiinit, entsyymit ja antioksidantit. Hänellä on tietysti näyttää aiheesta jonkinlaista tutkimusta? No, itse asiassa ei sinne päinkään. Hän perustaa väitteensä yhdysvaltalaistytön, 6-luokkalaisen Arielle Reynoldsin koulutehtävään, jossa Reynolds kasteli kahta kasvia, toista vesijohtovedellä, toista mikroaaltouunissa keitetyllä. Keitetyllä vedellä kasteltu kasvi kuoli.

Karmivaa! No, itse asiassa ei lainkaan. Koe ei ollut millään muotoa pätevä, eikä mitään muuttujaa oltu vakioitu. Kasvi saattoi kuolla mihin tahansa, mutta mikrotettu vesi ei sitä tappanut. Mistäkö tiedän? No, vaikkapa siitä, että sama koe on toistettu sittemmin lukuisia kertoja, eikä ainoassakaan kokeessa mikrotetulla vedellä kasteltu kasvi ole kuollut.

Kivunhoitoon Heikkilä ehdottaa parannuskeinoksi “omien tunteiden kohtaamista, kehon rentoutumista ja luonnollista liikettä”. Ihan ilman tutkimuksiakin voin sanoa, että minä luotan enemmän kipulääkkeeseen. Lisäksi Heikkilä on intohimoinen rokotusten vastustaja, viimeisimpänä hankkeenaan hän yrittää estää HPV-rokotusten aloittamisen.

HPV eli ihmisen papilloomavirus on virus, jonka suurin osa ihmisistä elämänsä aikana sairastaa. Osalla se jää täysin oireettomaksi, mutta osalla se aiheuttaa syövän esiasteita, joista voi kehittyä syöpä. Varmaa tietoa on kohdunkaulansyövistä, joista HPV aiheuttaa yli 70%. Myös suun ja kurkun alueen syövistä suuren osan epäillään olevan HPV:n aiheuttamia. Pelkästään kohdunkaulan syöpään kuolee Suomessa vuosittain 140 naista.

Ja nyt meillä on käytännössä rokote syöpää vastaan. Kyllä, vasta muutamaa varianttia vastaan, mutta silti. Mitä tekevät “asiantuntijat”, kuten Heikkilä ja Nina Bjelogrlic-Laakso, neurologian erikoislääkäri ja Rinnekotisäätiön ylilääkäri, itsenimitetty “luontaislääkinnän asiantuntija”. Varoittavat ihmisiä antamasta rokotetta lapsilleen. Laittavat Facebookiin varoittavia viestejä ja linkkejä (parempi linkittää keskustelualueella olevaan samaan viestiin, Facebookista tällaiset viestit tuppaavat katoamaan). Millä perusteella? Ilmeisesti ei millään perusteilla. Näitä lainattuja “tutkimuksia” kun ei löydy, eikä se pelottava kuolemantapauskaan johtunut millään lailla rokotteesta. Maailmalla pelotellaan jopa sadoilla kuolemilla, mutta niillekään ei löydy totuuspohjaa.

"MAGNEETTI ON ANTANUT MIELENKIINTOISEN HAASTEEN VIRALLISELLE TOTUUDELLE EIKÄ KUKAAN VIELÄ OLE VOINUT OIKEESTI TODISTAA SEN MIELIPITEIDEN OLLEEN ENEMMÄN VÄÄRÄSSÄ KUIN VIRALLINEN TOTUUS." - kommentti YLE:n keskustelusivulla 18.12.2011

Miksi nämä lääkärit ja monet muut tahot (kuten vaikkapa Huuhaa-palkinnon voittanut Magneettimedia, jonka omistaja tuomittiin juuri kiihotuksesta kansanryhmää vastaan… ) haluavat pelotella ihmisiä? Koska se on kannattava business. Heikkilän omat sivut ja vastaanotto Eiran lääkäriasemalla ovat maksullisia. Jos haluat tietää, miten kaikki elämäsi ongelmat ratkaistaan, tai päästä hoitoon, se maksaa. Ja jos vaivasi pelottaa sinua, tulet paljon todennäköisemmin hakemaan siihen apua. Voit toki ostaa Heikkilän kirjoittamia ja kustantamia kirjoja, jos haluat hänen mielipiteitään lukea. Luonnollisesti Heikkilän blogikirjoitusten kommentointi on estetty, etteivät "väärät" mielipiteet tai - glup - tosiasiat pääse vääristämään opinkappaletta. Magneettimedia taas saa lukijoita, lukijat tuovat mainoksia ja mainostajat rahaa. Jopa MTV3:n tuottama Studio 55 sortuu jatkuvasti esittelemään ainoastaan omia näkemyksiään jakavia “asiantuntijoita” ihan oikeina asiantuntijoina, joihin ihmisten tulisi luottaa. Valitettavasti lääkärikin on vain ihminen ja lääkäri voi olla väärässä siinä, missä kuka tahansa meistäkin. Tutkinto ei tee kenestäkään pätevää, varsinkaan aiheissa, joita tutkinto ei edes koskettanut!

"Ihmetyttää tosin, että nyt kun on rokote SYÖPÄÄ vastaan, palataan mieluummin johonkin 1600-luvulle ja luotetaan siihen, että jumala, enkelit tai suoneniskentä ovat loistavia vaihtoehtoja." - KaksPlussan keskustelu

 
Sanon tämän mahdollisimman yksinkertaisesti. Rokotteet pelastavat ihmishenkiä. Enkä puhu nyt vain HPV-rokotteesta vaan kaikista rokotteista. En ymmärrä vanhempia, jotka jättävät lapsensa rokottamatta. Se on kuin kirjoittaisi heille valmiiksi reseptin kärsimykseen ja mahdolliseen kuolemaan tai elinikäiseen vammautumiseen. Käsittämätöntä.

Taliban on Pakistanissa kieltänyt rokotusten antamisen ja siellä polio on yleistymässä kovaa vauhtia. "Pahimmillaan epidemia voi tuhota kaiken sen edistyksen, mikä polion nujertamisessa on tähän asti saavutettu – ei vain Pakistanissa, vaan koko maailmassa", sanoo Elias Durry kansainvälisestä poliontorjuntaohjelmasta. Eikä tämä tauti ole ollenkaan niin kaukana, kuin voisi kuvitella. Todistettavasti Tampereella joku sairastaa poliota ja THL on yrittänyt löytää häntä jo vuosien ajan.

YLE:n keskustelussa nimimerkki Vastarannanrastas kiteytti: “Rokote on Darwinin työkalu. Järjellä ajattelevien lapset kasvavat todennäköisemmin lisääntymisikäisiksi. Hyvä niin, pakkoja ei tarvita.”. Suomessa rokotustalibaneja johtaa edellä mainittujen lääkäreiden lisäksi viattomalta ja uskottavalta kuulostava www.rokotusinfo.fi, joka muuten voitti Skepsiksen Huuhaa-palkinnon jo vuonna 2009. Rokotusinfon jäsenistöön ei kuulu rokotusten asiantuntijoita eikä kenelläkään hallituksen jäsenellä ole lääketieteellistä tutkintoa, mutta homeopatiakytköksiä kyllä löytyy.

"Kyllä silmäni ovat avautuneet, jo sieltä ensimmäisistä lintuinfluenssauhkista. Ja nyt kun olen tutustunut Suomen Luontaisterveyden Liiton kautta näihin homeopaatteihin ja kuullut heidän tarinoitaan, niin olen tullut kovin kriittiseksi." - neurologian erikoislääkäri Nina Bjelogrlic-Laakso 

Puhutaanko vielä lyhyesti homeopatiasta ja sen vaikutuksista? Homeopatiahan on 1700-luvulta peräisin oleva uskomus, jonka mukaan tauteja tulisi hoitaa antamalla potilaalle pieniä määriä sellaista ainetta, joka suurina määrinä tuottaa tautia muistuttavia oireita. LääkeTIETEELLÄ ja homeopatialle ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Se lisäksi, että koko homeopatian perusajatus on pielessä (“sillä se lähtee, millä on tullutkin!”), koko juttu (kirjamellisesti) vesitetään oudolla laimennusopilla. Laimennus perustuu siihen, että homeopaattisia “lääkeaineita”, joista osa on oikeasti hyvinkin myrkyllisiä yrttejä ja yhdisteitä, laimennetaan esim. 1/99, 1 tippa ainetta 99 tippaan vettä. Tätä laimennettua liuosta laimennetaan erilaisten kaavojen mukaan vielä lisää, ravistetaan ohjeiden mukaan ja lopputuloksena on joko puhdasta alkoholia tai puhdasta vettä. Tieteellisillä tutkimuksilla ainoastakaan ohjeiden mukaan tehdystä homeopaattisesta “lääkkeestä” ei ole löytynyt jälkeäkään “vaikuttavasta” aineesta. Tarkkuudesta tutkimusta ei voi syyttää, sillä tutkimuksessa löytyi mm. käytetyn lääkepullon lasista liuenneita lasimolekyylejä. Silti monet ihmiset vannovat homeopatian tehoon. 
 
Homeopaattisen “lääkinnän” mukaan myös taudin tartuntatapa vaikuttaa hoitoon. Flunssaa hoidetaan eri tavalla riippuen siitä, onko sen saanut kävelemällä märillä kengillä, nukkumalla liian kylmässä tai paleltumalla metsässä. (Unohdetaan nyt se tosiasia, että tosiasiassa kyseessä on virus, eikä kylmettyminen tai kastuminen vaikuta tartuntaan mitenkään.) Sorry, mutta ei putoa minulle. Plasebo toimii vähintään yhtä hyvin. Hyvin todennäköisesti homeopatian teho perustuukin plasebo-vaikutukseen. Ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Homeopatia voi siis toimia, mutta ihan eri syistä, kun sen kannattajat haluavat uskoa. Sen neljän viikon aika, jonka homeopatiset lääkkeet kuulemma ottavat, ennen kuin toimivat, moni tauti ehtii parantua jo itsestään.

Facebook on mahdollistanut sen, että yhdellä klikkauksella miljoonat ihmiset kykenevät jakamaan virheellistä tietoa kritiikittömästi eteenpäin. Ketjukirjeet ja -viestit, jotka aiemmin pysähtyivät ensimmäiseen kriittisesti ajattelevaan jatkavat nyt matkaansa loputtomasti, vuodesta toiseen, noussen aina välillä jopa valtamedian otsikoihin. Tieteelliset, todistetut tutkimukset ja läpimurrot jäävät huomiotta, koska ne ovat “tylsiä” ja “vaikeita”. Niinpä me uskomme, että kananugetit ovat teurasjätettä, vaikka esim. Suomessa Evirankin mukaan ne tehdään rintafileestä tai reisilihasta. Tai että liha mädäntyy suolistossa. Ei mätäne. Tai että geenimuunnellulla soijalla syötetty sika voisi jotenkin vaikuttaa sen syöneen ihmisen terveyteen. Ei vaikuta. On niin paljon helpompaa uskoa kaveria ja olla peloissaan kuin oikeasti etsiä se tutkimustieto ja selvittää itselleen, mistä oikeasti on kyse.

"Älkää missään nimessä uskoko akateemikoihin jotka yrittävät esiintyä tieteen edustajina. Sensijaan nettihörhöt ja rokoteskeptikot ennustivat rokotteiden turvallisuudessa olevan puutteita. THL/Skepsis poppamiehet ovat aina väärässä." - Suomi24.fi-keskustelu

Tieteellinen tutkimus on objektiivista, toistettavissa olevaa ja mahdolliset muuttujat vakioivaa tutkimusta. Tiede muuttaa kantaansa sitä mukaa, kun jokin asia on toistettavasti todistettavissa. Kyllä, aikoinaan uskottiin, että maapallo oli litteä tai että aurinko kiersi maata. Kun asia pystyttiin todistamaan, käsitys vaihtui. Näin toimitaan myös nykyään. Jos joku lääkäri väittää jotain, hänen pitää pystyä se tieteellisesti todistamaan. Muuten kyseessä ei ole tavallisen pulliaisen mielipidettä parempi kannanotto. Harmittavasti sillä "lääkäri"-tittelillä tuntuu pääsevän mielipiteineen kritiikittömästi läpi mediasta riippumatta. 

Olemassa olevaa tietoa pitää kyseenalaistaa. Kaikkea ei todellakaan pidä uskoa. Mutta kritiikittömästi ei pidä uskoa myöskään tiedon kyseenalaistajia ja vaihtoehtoisen “tiedon” levittäjiä. Internetin kautta kaikki tarvitsemasi tieto on käsiesi ulottuvilla. Tee itsellesi palvelus, äläkä usko mihinkään ennen kuin olet tiedon tarkistanut. Opettele tunnistamaan tieteellinen tulos huhupuheista. Opettele kyseenalaistamaan, opettele erottamaan uskottava tieto epäuskottavasta. Opettele medialukutaito.Tulet hyötymään siitä paljon. 

Ja aina, kun joku asia askarruttaa, käytä hakukonetta. Myös muutama nettiosoite on hyvä muistaa. Snopes.com on vienyt pohjaa huuhaalta jo vuodesta 1995. 

Jokainen saa uskoa mihin tahansa, mutta tosiasioita ei kannata kiistää. Tärkeätä onkin erottaa se, milloin joku uskoo johonkin ja milloin joku tietää asiasta jotain. Usko on uskonasia, tieto on valtaa.



(Korostetut lainaukset ovat netistä eri haastatteluista tai keskustelupalstoilta lainattuja.)

Onko tekijällä oikeuksia?

DISCLAIMER: Kirjoittaja kannattaa tekijänoikeuksia ja tekijänoikeuskorvauksia, mutta on eri mieltä nykyisen lain kanssa siitä, miten niitä pitäisi kerätä ja jakaa.

Tekijänoikeuksista ja niiden rikkomisesta keskustellaan jatkuvasti mediassa ja erilaisilla forumeilla ympäri Suomen. Ongelmana tuntuu vain usein olevan se, että asiaa lähestytään niin vastakkaisilta kannoilta, että lapsi heitetään ikkunasta pesuveden mukana. Sen sijaan, että pyrittäisiin etsimään yhteistä mallia, ”tekijänoikeusfasistit” ja ”piraatit” kärjistävät toistensa näkökantoja niin, etteivät ne oikeasti tärkeät asiat koskaan pääse käsittelyyn asti. Facebookissa toimiva Kuka, mitä, häh -ryhmä, jossa ”monipuolinen joukko musiikkialan ihmisiä on kokoontunut Ylen aloitteesta miettimään, miten kotimaisen popularimusiikin hyvinvointia voisi edistää” on edistänyt poteroista nousemista ja saanut aikaan jo ihan merkityksellistäkin dialogia. Ongelmana on vain se, että ryhmän aktiivijäsenistä puuttuvat kokonaan ihmiset, jotka voivat asioille jotain tehdä. Ja aina, kun nämä ihmiset ottavat julkisesti kantaa asiaan, lopputuloksena on joko epäonnistunut satiiri, törkeä kärjistys tai muuten kuluttajien syyllistäminen.

Tekijänoikeusjärjestöt haluavat kutsua kaikkia tekijänoikeuslakiin kriittisesti suhtautuvia ”piraateiksi”, joka tarkoittaa tekijänoikeuden alaista materiaalia levittävää ihmistä. Yleensä vieläpä maksua vastaan. Kuinka moni kuluttajista oikeasti tekee näin?

Ja miksi kaikkien nykyisen tekijänoikeuslain puolustajien lähtökohta näyttää aina olevan, että vastustajat muka vaativat, että sisältö on saatava ilmaiseksi? Eihän kyse ole siitä, vaan sisällöstä oltaisiin kyllä valmiita maksamaan, jos järkevä palvelu (nopeus, helppous, hinta, jne. ) löytyisi. Jos ja kun sellainen palvelu luodaan (vaikkapa Spotify, Netflix, Voddler tai YLE Areena), kuluttajat kyllä maksavat palvelusta mielellään. Kuluttajat haluavat sisällön nopeasti, vaivattomasti ja järkevään hintaan. Piraattipalvelut ovat ymmärtäneet tämän jo kauan aikaa sitten. Helpot, toimivat hakukoneet, nopeat yhteydet ja materiaali on ladattavissa hetki, kun se ilmestyy. Kuulostaako hyvältä? Niinpä, miksei tätä tehdä laillisesti?

Sillä kyllä minä ainakin ymmärrän, ettei jotain TV-sarjaa jaksa odotella jakso/viikko -tahtia, jos koko kausi on jo vaikkapa Jenkeissä näytetty. Game of Thronesin kolmoskausi on päättynyt jo kesäkuussa USA:ssa, ja Suomessa sitä on voinut ja voi katsoa Cmoren maksukanavilta niissä talouksissa, joihin ne saa, jakson viikossa. Yleisesti jakelussa olevilla kanavilla se nähdään Suomessa alkuvuodesta 2014. Miksi? Koska tekijänoikeusmaksut ovat halvempia, kun odotellaan. Onneksi fanille on myös vaihtoehto. HBONordicin palvelun kautta voi kuukausimaksua vastaan katsoa jaksoja sitä mukaa kuin niitä esitetään. Tai odottaa, kunnes kausi on esitetty kokonaan ja katsoa jaksot putkeen (ns. ”binge”). Siltikin kauden näkee ennen kuin se näytetään Suomessa. Netflix on jo tajunnut tämän ja tarjoaa itse tuottamansa sarjat (esim. House of Cards ja Derek) kaikki kerralla -periaatteella samalla maksulla. Miksi TV-tuotantoyhtiöt elävät edelleen kivikaudella?

Miettikää vaikka levyä (juuri SE bändi, jonka levyn haluat palavasti kuulla), joka julkaistaan Suomessa biisi kerrallaan puoli vuotta sen jälkeen, kun se on julkaistu muualla maailmassa. Kuinka moni olisi valmis odottamaan?

***

Toinen käsittämätön asia Suomen kokoisessa maassa on, että yhteistyö täällä tuntuu olevan mahdotonta. Ei suostuta ymmärtämään, että laki ja säännökset voivat joskus estää kehitystä, vaan katsotaan vain laput silmillä kirjaa ja rangaistaan kaikkia, jotka kehtaavat yrittää.

TVkaista on hieno esimerkki palvelusta, jonka tekijänoikeusmaksuja on tavallisen tallaajan hyvin hankalaa ymmärtää. TVkaistahan on palvelu, jossa kuukausihinnalla voit ulkoistaa oman digiboksisi yritykselle. Valitset kanavat, jotka haluat tallentaa ja palvelu tallentaa kaikki TV:stä ilmaiseksi nähtävät ohjelmat sinulle kuukauden puskurilla. Eli jos tänään saat tietää missanneesi viime viikonlopulla tulleen dokumentin, voit kirjautua palveluun ja käydä katsomassa ohjelman valitsemallasi päätelaitteella. Ja koska kyseessä ei ole tekijänoikeusjärjestöjen rajoittama palvelu, ohjelmia voi tosiaan katsoa melkeinpä millä laitteella tahansa. Toimii niin mobiililaitteella, tietokoneella kuin PS3-pelikonsolillakin. Eri bittivirtaiset tallenteet luodaan automaattisesti, ohjelmat ovat katsottavissa muutaman tunnin sisällä esityksestä.

Mitä tekevät tekijänoikeusjärjestöt? No, luonnollisesti haastavat TVkaistan ja sitä matkivat Elisa Viihteen ja Sonera Viihteen (mitä mielikuvitusta nimeämisessä! :) ) oikeuteen tekijänoikeusrikoksista. Suomessa digiboksin ulkoistaminen on ilmeisesti rikollista.

Samat ohjelmathan tulevat TV:stä Yle-veron hinnalla ja mainosrahoitteisesti. Miksi niistä pitäisi maksaa yhtään lisää korvauksia, vaikka ulkoistaisin niiden tallennuksen jollekin kolmannelle taholle? Saan kuitenkin kotonani sijaitseville bokseilleni tallentaa lähetyksiä rajattomasti ja halutessani vaikka polttaa niitä DVD:lle talteen. Paitsi tietysti HD-lähetyksiä, koska joku pelkää, että alkaisin jakamaan niitä netissä ilmaiseksi... Joten ei sitten katsella HD-leffoja makuuhuoneessa tai mökillä.

Käsittääkseni, ja tämä on rehellisesti mutua, kaikki palvelut ovat ilmoittaneet olevansa valmiita maksamaan tekijänoikeusmaksut, mutta Suomen laki ja ulkomaisten ohjelmien lisensointisopimukset eivät moista mahdollista. Näin ollen tekijänoikeusjärjestöjen vaatimus ei ole rahaa, vaan kaikkien palveluiden sulkeminen.

Kuluttajille on luotu fiksut, helppokäyttöiset palvelut, jotka mahdollistavat asioita, joita muut palvelut eivät tarjoa. Sen sijaan, että yhdessä etsittäisiin keinoja, joilla nämä palvelut voitaisiin pitää pystyssä, niitä vaaditaan lopettamaan ja uhataan oikeustoimilla. Suomessa. Maailmalla Google osti YouTuben ja sai saman tien käsittämättömän kasan tekijänoikeusvaateita niskaansa. Mitä Google teki? Ei suinkaan ajanut YouTubea alas, vaan neuvotteli tekijänoikeusjärjestöjen kanssa sopimuksen, jossa YouTuben sisällöstä maksetaan tekijänoikeusmaksuja. Tosin käsittääkseni Suomeen näitä korvauksia ei makseta, voi vain ihmetellä, miksi suomalaiset tekijänoikeusjärjestöt eivät ole YouTuben kimpussa. Päinvastoin, suomalaisetkin artistit ja TV-kanavat laittavat videoitaan YouTubeen, upottavat niitä blogeihinsa ja linkittävät Twitteriin. Tietävätköhän he, että Suomessa moinen on, jos ei laitonta, niin ainakin hyvin harmaalla alueella?

Ja YouTube-videoitahan ei saa esim. kouluissa näyttää lainkaan. Sekä YouTuben käyttöehtojen, että Suomen tekijänoikeuslakien mukaan. Puhumattakaan siitä, että tallentaisit YouTubesta MP3:n omaan käyttöösi, sillä YouTube ei ole Suomen lain mukainen ”laillinen lähde”.

Ei vain mahdu minun ymmärykseeni, että miksi tästä kaikesta pitää tehdä niin vaikeata.

Minä maksan mielelläni sisällöstä. Minä maksan mielelläni taiteilijoille ja muille kuluttamani viihteen tuottajille, mutta en montaa kertaa. Jos ostan levyn, oletan, että saan kuunnella sitä kaikissa laitteissani niin monta kertaa kuin haluan, ilman lisäkorvauksia. Jos haluan katsoa elokuvan, maksan joko vuokran (jonka pitäisi kyllä olla alhaisempi kuin esim. Netflixin kuukausimaksun), kuukausikorvauksen tai kertamaksun. Mutta taas, haluan mahdollisuuden katsoa leffan valitsemallani laitteella niin usein kuin haluan. Ja jos olen maksanut Yle-veroni, haluan tallentaa ohjelman omalle digiboksilleni (oli se sitten olohuoneessani tai pilvessä), polttaa sen DVD:lle ja viedä mukanani mökille tai vaikka ulkomaan matkalle. Vaikka tämä kaikki on Suomessa lain mukaan sallittua (itselleen ja läheisilleen saa tehdä kopion vaikka kirjaston [kopiosuojaamattomasta] CD:stä), siitä pyritään tekemään mahdollisimman vaikeata, etten vahingossakaan keksisi alkaa levittämään tätä tekemääni kopiota laittomasti.

Siltä varalta, että joskus saisin tällaisen ajatuksen minua ja sinua ja kaikkia meitä laskutetaan hyvitysmaksun muodossa kaikesta tallennuksen mahdollistavasta mediasta. Eli jokainen tyhjä CD, DVD, muistitikku, kovalevy tai tallentava digiboksi sisältää tietyn prosentin hyvitysmaksua, jolla maksetaan alkuperäisen idean mukaan sitä vajetta, joka syntyy, kun sinä, minä tai me jaamme tallentamaamme materiaalia laittomasti.

Näillä hyvitysmaksuvaroilla ja muilla tekijänoikeuskorvauksilla maksetaan tekijänoikeuksien alaista materiaalia tuottaville korvausta heidän työstään. Mikä on ihan oikein. Olen itsekin saanut näitä korvauksia ja ollut niistä kovin mielissäni. Työstä kuuluu saada palkkaa ja hyvästä työstä enemmän palkkaa.

Siksi kai tekijänoikeuskorvauksetkin jaetaan esim. levymyyntien suhteessa. Kun ostat vaikkapa musiikkilevyn, ei siitä maksamasi tekijänoikeuskorvaus suinkaan siirry täysimääräisenä ostamasi levyn artistille, vaan korvaukset jaetaan levymyyntien mukaan ja mukana ovat myös kaikki ulkomaiset artistit. Eli siis suurimman osan tekijänoikeusmaksustasi vie vaikkapa Lady Gaga tai Madonna, eikä suinkaan Popeda. Nykyisellä tekniikalla ei olisi temppu eikä mikään pitää kirjaa niistä, joille rahat oikeasti kuuluisivat, mutta näin tämä nyt vain menee. Ehkä se on näin oikeudenmukaisempaa, en tiedä.

Mutta miksi tämä avautuminen? No, minua nyt vain ärsyttää tämä kuluttajien syyllistäminen, järjettömien ajojahtien rakentaminen (Chisu-gate?) ja maailman muutoksen ymmärtämättömyys. Syyllistämisen sijasta pitäisi pyrkiä rakentamaan oikeasti toimivia palveluita yhteistyössä. Ei oikeuteen haastamalla ja uhkailemalla.

Olisi todella hauska nähdä, mitä tapahtuisi, jos luotaisiin malli, jossa kuluttajille tarjottaisiin mahdollisuus maksaa sisällöstä, mutta annettaisiin muuten "vapaat kädet". Eli siis sisällöstä täytyisi maksaa, mutta sen käyttöä ei rajoitettaisi mitenkään. Täyttyisikö netti laittomasti jaeltavasta suomalaistaiteesta vai nousisivatko tekijöille maksettavat korvaukset rajusti?

Miksi aina pitää lähteä siitä, että kaikki kuitenkin rikkovat lakia, joten tehdään siitä hankalaa?

Ja minä uskon nopeusrajoituksiinkin, ja pyrin ajamaan niiden mukaan. Enkä kovin usein kävele punaisiakaan päin, vaikkei autoja näkyisikään.

Why can't we all just get along? (Pitäisikö tuostakin lainauksesta maksaa jollekin jotain?)

Ugh.  

Kuka pelkää autoilevaa suomalaista?

Sitä voisi helposti luulla, että autoilu on ongelma Suomessa. Lähes viikottain uutisoidaan uusia yksityisautolun hintaa nostavia päätöksiä tai lakiesityksiä. Tiemaksuja, ilmaisten parkkipaikkojen poistamista, katujen muuttamista kävelykaduiksi - ja stten tietysti sitä loputonta saarnaa siitä miten pitäisi liikkua muuten kuin omalla autolla. Tai ainakin ottaa mukaan kaikki samaan suuntaan liikkuvat iloiseen kimppakyytiin.

Minä en ymmärrä.

Suomi on iso maa ja täällä on vähän ihmisiä, ja tulee aina olemaankin. Jopa pääkaupunkiseutu on globaalissa vertailussa ihan haja-asutusaluetta. Ja kun ihmisiä ei ole muurahaisiksi asti, niin automääräkään ei huimaa. Kuulostaako kestävää kehitystä rienaavalta törkykirjoitukselta? Jos siltä tuntuu, niin olet autoiluvastaisen aivopesun uhri. Otetaanpa vertailukohta: Lontoo. Lontoon kaupunkialue on kooltaan 1579 km2, alueella asuu n. 7,5 miljoonaa ihmistä ja kaupungissa hyrrää 2,5 mljoonaa autoa. Suomen pääkaupunkiseutu on kooltaan lähellä Lontoon mittoja, eli n. 1490 km2. Täällä kuitenkin asuu ainoastaan hitusen alle 1,1 miljoonaa ihmistä ja autoja on suorastaan naurettavan vähän tälle porukalle: 300 000. Laajennetaan vertailua maatasolle. Iso-Britannan pääsaari on kooltaan n. 230 000 km2 ja asukkaita saarella on noin 60 miljoonaa. Suomen vastaavat numerot ovat 390 000 km2 ja vähän yli 5 miljoonaa ihmistä. Entä sitten ne autot? 28,7 miljoonaa autoa huristelee sumuisella pienellä saarella. Suuressa Suomenmaassa autokanta on noin 90 % pienempi, 2,5 miljoonaa. Eli sattumalta suunnilleen tasan saman verran kuin Lontoon alueella, vaikka ns. lääniä on sellaiset 240 kertaa enemmän.

Minä en todellakaan ymmärrä.

Suomi on pitkien välimatkojen ja erittäin haastavien keliolosuhteiden maa. Jos täällä haluaa jonnekin päästä - myös pääkaupunkiseudulla - niin auto on aivan ylivoimainen ratkaisu. Ja koska autoja on absoluuttisena lukumääränä Suomessa kovin vähän pinta-alaan suhteutettuna, niin luulisi ettei niiden käyttämisestä tehtäisi valtavan hankalaa ja kallista. Päinvastoin, luulisi että annettaisiin edes vähän köyttä pimeässä ja kylmässä selviamiseen, vaikuttamalla siihen että ihmisillä olisi taloudellisia mahdollisuuksia hankkia turvallisia autoja ja vieläpä paikkoja joihin näitä turvallisia autoja saisi pysäköityä edullisesti. Aika moni lapsiperhe voisi paremmin tällaisen ajattelun tuloksena. Mutta ei, Suomessa suhtaudutaan autoiluun samalla asenteella kuin alueilla joissa on valtavasti ihmisiä ja niukasti tilaa. Se taas on skenario, joka ei ihmiskunnan olemassaolon aikana tule koskaan täällä toteutumaan.

Miksi pysyvästi harvaan asutussa isossa maassa, jossa auto on kätevin tapa päästä paikasta toiseen, tekemään kansantalouden,yhteiskunnan ja perheen kannalta äärimmäisen tärkeitä asioita, halutaan kaikin keinoin hankaloittaa auton omistamista ja sen käyttöä?

Minä en ihan oikeasti ymmärrä.

Löysin itseni design-tapahtumasta

Sitä päättää päivänsä mainostoimistossa, perustaa oman yrityksen ja tärisee tarmossaan, että nyt, nyt vihdoin voin tehdä kaiken sen, minkä osaan. Käyttää itseäni surutta ja täysillä, kukaan ei neuvo tai tiedä paremmin. Minä ite, oman luovuuteni johtaja. Tähtitaivas kattona, jos sekään, maailmankaikkeushan laajenee jatkuvasti. Paskaa käteen tai ilotulitusta, vain itseäni saan kiittää. 

Sitten tulee se. Henkinen ummetus.

Perkele! Minä olen nyt sisältötoimistossa kolmasosakkaana, eikä minulla ole yhtään ideaa tai mitään sanottavaa. Mistään. Kaikilla muilla tuntuu olevan, järkevääkin. Netistä luin.

Olisipa hieman aiheellista keksiä ja nopsasti, elanto saatava, syötävä, juotava.

Mutta mitä enemmän yrittää pungertaa, sitä pulleampana sykkii otsasuoni. Vaan mitään ei tule ulos.

Ei yhtä Facebook-päivitystä, ei blogikirjoitusta, puhelinsoitoista puhumattakaan. 

"Eskelisen Pedro Sisältötoimisto Kolomesta, terve. Markkinointiasioilla soitan."

"Ymh? Päivää..."

"Niin."

"Niin?"

"Että päivää."

"[TUUT-TUUT]"

Lupsakka svengi kadonnut, minäitse hävinnyt, jähmeys jököttää sisälläni. Olen säilykepurkki ilman avaajaa, kivimuuri vailla porttia. Mihin menit, oman tekemiseni luottohenkilö! Roikkuu ohta kohta kuin pukama, tulee silmille, onko kellään mentaalialueen voidetta. 

Päiviä kuluu. Ei yhtä Facebook-päivitystä, henkilökohtaista tahi yritykselle (Antti kanavoi tyylini, mitä minulle jää), ei blogikirjoitusta, muutama rohkaiseva kontakti puhelimitse, mukava naisääni.

"Tämä on vastaaja."

Joka välissä hermostuttaa, matkalla kotoa toimistolle, töissä ja sieltä pois. Illalla, yöllä, sykkii sietämättömästi, tykyttää. Uni tulee kyllä, mutta siinäpä se. Rekisteröimätön parisuhdekin parahtanee pian, jos tilanne ei tästä tokene. 

Tämä on luomattomuuden tuskaa. Eikä auta, että kaikki kuviteltavissa oleva tekeminen tuntuu tylsältä jo etukäteen. Tähänkö saamattomuuteen olen ikäni tietoisesti valmentautunut, sormeni vetreyttänyt, kaiken lukenut ja ajatellut, aivoni biitsikuntoon pumpannut. Puhtaat alushousutkin laitoin.

Sitten saapui lauantai ja avomorsmaikkuni ehdotti seuraavan päivän ohjelmaan vierailua Kaapelitehtaalle. Siellä on toista päivää Design Market -tapahtuma.

Mahtavaa! Mikään ei saa savolaisjuntin himoja heräämään kuten design-sana. Noh, voijaan myö mennä, jos sinä haluat. Kulta.

Sunnuntaina menimme sinne, Marika sai sisustusideoita, minä en, kuuma oli ja hikeä silmässä, pelastuimme kuitenkin pois.

Kotona päivitin kuulumiseni Facebookiin.

Viikonloput ovat henkisten akkujen laatamisen aikaa. Ja kyllä tällä ihmisvihalla ja design-inholla taas yhen viikon jaksaa.

Ei oo minua varten nuo kammottavan väriset laukut ja oksennuskuosiset vaatteet, hupsut myssykät tai säilykepurkeista askarrellut lampunvarjostimet.

Kun ihastelee ännännettä kierrätysmateriaalista väsättyä tuolia, jossa on huono istua, tulee mieleen kasvatuksellinen asia: missä vaiheessa elämää on sopivaa sanoa ihmiselle, että ootko harkinnut muita uravaihtoehtoja, kun tämä homma ei nyt oikein lähe. Aiheuttaa vain säälinsekaista selkääntaputtelun halua kuten pahasti laulavalle lapselle, poislukien se tahto olla murskaamatta unelmia. Ja käypä jossain toisessa tukanlaittoboutiquessa, tuo nykyinen pehko ei toimi, tässä rahaa.

Lukioaikainen äidinkielen opettajani kyseli meiltä, että mitäs te isoina sitten. Minusta tulee kirjailija! Voisitko, Petri, miettiä vaikka sosiaalialaa. Latisti kyllä tunnelman.

Korkeintaan hoidokkina, siihen asti vejän tällä.

Ja katso: valkeus tuli! Vimmani liekki poltti karstat piipusta.

Minusta tuli taas minä. Vinosti aito ja rouhean rento. Minulla on ääni, minä osaan! Oikein tunsin sen lämmön ja kuohunnan, teki mieleni huutaa.

(Vähän vain totuutta sävytin. Laitetaan siihen eteen design ja hintaan nolla perään. Se on design, siksi maksaa, vaikka on epäkäytännöllinen ja hankalanmuotoinen kaappiin piilotettava. Bloggaritkin vielä kuolaavat sen perään, teennäisyyden kultin jopoilijat pitävät kertakohtaamista kadulla merkkinä syvästä ystävyydestä ja pyytävät alkamaan oleen Pinterestissä. Totuus by Pedro.)

Päätimme täällä töissäkin ottaa itse yhteyttä ensisijaisesti sellaisiin tahoihin, joiden tuotteisiin tai palveluihin meillä on henkilökohtainen suhde. Toivottavasti se aitous tuntuu, kun puhelimesi soi.

Muuta en nyt toivo.

Paitsi sitä, että jalkapalloa ei enää koskaan tulisi ilmaistelevisiosta.

Henkilöbrändien ykkönen

"Niin usein olen matkoihini kävellyt ja melkein yhtä usein takaisin tullut..." Nyt on kuitenkin kyse Juice Leskistäkin vahvemmasta suomalaisesta henkilöbrändistä. Miehestä joka tulee paikalle, hoitaa hommansa ja lähtee omien juttujensa pariin, mitä ne nyt sitten kulloinkin sattuvat olemaan. Ei sitä tiedä, koska hän ei niistä juurikaan kerro.Tämä kaveri on nykymaailmassa siinä mielessä poikkeuksellinen henkilöbrändi, että häntä ei voisi vähemmän kiinnostaa olla suomalainen tai minkään muunmaalainenkaan henkilöbrändi. Tai yleensäkään mikään brändi. Juuri siksi hän on niin omassa luokassaan. Kimi. Maailmassa on todennäköisesti sellaiset puoli miljardia ihmistä, jotka yhdistävät nimen ja henkilön oikein, ilman jatkovihjeitä. Se on aika paljon.

Kimi Räikkönen on todistanut olevansa formulakuljettajana maailman ehdottoman eliitin ehdotonta eliittiä. F1-maailman huipulle nouseminen on suoritus, joka kerää ihailua, aplodeja ja kumarruksia kaikkialla maailmassa. Niin paljon kuin vannoutuneena penkkiurheilijana innostunkin Kimin suorituksista radalla, niin mielestäni kaikkein parasta hänessä on kuitenkin hänen persoonansa. F1 on mahdollisesti maailman kaupallisin laji ja liite "sirkus" sopii sille täydellisesti. Se on maailma, jossa raha todellakin ratkaisee ja mielikuvien rakentamiseen ynnä vahvistamiseen kulutetaan käsittämätön määrä resursseja. Viihdemaailman tähdet sekä eri alojen huippupäättäjät parveilevat formulavarikoilla ja jonottavat päästäkseen hetkeksi patsastelemaan kisan jälkeiseen palkintojenjakoon parhaiden kuljettajien kanssa - voittajan toimesta samppanjalla kasteltu mittatilauspuku tuo kummasti lisää särmää omaan henkilöbrändiin. Managerit, PR-konsultit, formulatoimittajat ja kaikki muut valtavan mielikuvakoneiston osat suoltavat F1-brändiä maailmanlaajuiseen tietoisuuteen 365 päivää vuodessa. Ei niin pientä asiaa tai yksityiskohtaa, etteikö siitä saisi isoilla kirjaimilla kirjoitettua uutista aikaiseksi. 

Yksi F1-maailman kirjoittamattomia (tai kirjoitettuja, kuka tietää?) lakeja on myös se, että kuljettajien pitää palvella tätä valtavaa showta. He ovat esiintyjiä siinä missä kuljettajia - ja heidän pitää mieluiten tulla maasta ja kielialueelta, jossa populaa ja ostovoimaa riittää. Tähän kuvaan Kimi Räikkösen persoona sopii mahdollisimman huonosti. Ja juuri siksi niin hyvin. "Obviously"-sanaa 10 kertaa minuutissa toistavien, ulkonäöstään ja julkikuvastaan äärimmäisen pedanttien tärkeilijöiden joukossa kaveri, joka kertoo suorassa lähetyksessä olleensa paskalla, kun Michael Schumacheria kukitettiin (ensimmäistä kertaa) eläkkeelle on enemmän kuin tervetullut. Elokuvien, kirjallisuuden ja tv-sarjojen rakastetuimmat sankarit ovat niitä vähän ulkopuolisia ja sisäänpäinkääntyneitä, köyhistä oloista tulevia "rumia ankanpoikasia". He eivät mielistele ketään, eivät ota taka-askelia ja todistavat sitten teoillaan olevansa porukan kingejä. Sitten he poistuvat auringonlaskuun ilman pidempiä puheita. Kimi Räikkönen on itse asiassa kuin täydellinen Hollywood-luomus. Vaikka hän onkin mahdollisimman kaukana siitä.

Mutta kyllä neuvojia ja sormeaan heristäviä asiantuntijoita on matkalla riittänyt. F1-maailman kummisetä Bernie Ecclestone, Ferrarin pääjohtaja Luca di Monezemolo, Sauberin omistaja Peter Sauber, Niki Lauda ... ja tietysti jokainen kynnelle kykenevä suomalainen "kansainvälinen tyyppi", Lenita Airistoa myöten, on paheksunut Räikkösen persoonaa. Kun Ferrari antoi potkut, eli "osti sopimuksen ulos" reilusti yli 10 miljoonalla eurolla (!),totesivat arvostelijat tyytyväisinä olleensa koko ajan oikeassa Kimin suhteen. Kenenkään ei myöskään pitänyt kaivata Kimi Räikköstä sliipatussa formulamaailmassa. Kun tämän maailman yivoimaisesti suurin, kaunein, rikkain ja sliipatuin osa sitten toivotti Kimin takaisin joukkoonsa, henkilökohtaisen anteeksipynnön kera (vaikka siis olivat maksaneet toistakymmentä miljoonaa potkujen korvauksena), voisi sanoa, että Kimi on pistänyt jättiläisen polvilleen eteensä. Kimiä se ei kuitenkaan taida juurikaan hetkauttaa - hän kun ei ole koskaan kyseenalaistanut itseään ja valintojaan.

Vielä kerta (enimmäkseen) Microsoftista ja Nokiasta

Viime päivät on (pääasiassa) Suomessa ja (paljon vähemmän) muualla maailmassa kohkattu Microsoftin päätöksestä ostaa NokianDevices & Services -yksikkö, Nokia-brändin käyttöoikeus yksinoikeudella vuoteen 2016 asti sekä lisensoida kasa patentteja. Microsoftin tavoitteena on ilmeisesti rakentaa samankaltainen ekosysteemi, jota Apple ja Google ovat rakentaneet jo vuosia. Nämä kaksi sekä muutamat muut toimijat ovat osoittaneet, että palvelujen, laitteiden ja ohjelmistojen pitäminen yksissä käsissä on hyvä ratkaisu ja mahdollistaa paljon suuremman busineksen kuin eri aloille pilkottu, toimialakohtainen liiketoiminta.


Väitän, ettei Microsoft tule vieläkään onnistumaan yrityksessään. Jaa, miksikö? Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että Microsoft ei ole laitteistotalo, se on puhdas ohjelmistotalo. On aina ollut sitä. Voinen perustella näkemystäni?


Apple aloitti rakentamalla tietokoneita, vaikka käytännön pakosta oli myös tuotettava jonkin verran ohjelmistoja näitä koneita varten. Apple on aina lähtenyt liikkeelle teknikka ja laitteet edellä. Luodaan tarve, sille ratkaisu (=laite) ja sen jälkeen tarjotaan mielekästä sisältöä.


Microsoft taas on alusta alkaen ollut ainoastaan ohjelmistotalo. Sen menestys perustuu käytännössä vain ja ainoastaan Windows-käyttöjärjestelmän ympärille. Sillä on tehty rahat ja se on mahdollistanut sähläilyn kaikilla muillakin aloilla. Sillä sähläilyn Microsoft on tosiaan taitanut. Loppujen lopuksi näyttää, että se onnistuu sähläämään myös Windowsin kanssa, mutta palataan siihen kohta.


Montaako Microsoftin valmistamaa laitetta olet käyttänyt? Onko sinulla ollut Zune, epäonnistunut yritys peitota Applen iPod? Entä Surface-tabletti, jonka piti kilpailla iPadeja ja Android-tabletteja vastaan, ja joka aiheutti vuodessa $900 miljoonan tappiot? WindowsPhone, joka on saavuttanut jopa 5 % markkinaosuuden älypuhelimista (Applella on n. 40 %, Androidilla yli 50 %)? Xbox tai Xbox 360 saattaa joltakin jo löytyäkin. Mutta pointtini on tämä: Microsoft ei ole Xboxia lukuunottamatta koskaan onnistunut laitteiston (”hardware”) kanssa. Ja miksi sen pitäisikään, kyseessähän on ohjelmistotalo! Poikkeuksena täytyy todeta, että Microsoft Hardware hiiret ovat aina olleet melko hyviä. :)


Jos minulta kysytään, olisi Microsoftin parempi keskittyä siihen, minkä he tekevät parhaiten, eli PC-koneiden käyttöjärjestelmiin ja toimisto-ohjelmiin. Nokiaa paljon fiksumpi ostos olisi ollut vaikkapa Adobe tai joku vastaava ohjelmistotalo. Muutenkin Microsoft/Nokia -kuvio muistuttaa kovasti Microsoft/Sony/Ericsson -kuviota, joka johti Ericssonin kännykkäpuolen tuhoon ja Microsoftin taas yhteen laitekatastrofiin. Sonykaan ei selvinnyt tapahtuneesta haavoitta.


Sony ei myöskään ole laitepuolella juurikaan loistanut pitkiin aikoihin. Ilmeisesti ainoat tuotteet, jotka ovat oikeasti tuoneet Sonylle rahaa ovat Playstation-perheen pelikonsolit, joilla se kilpailee raa'asti Microsoftin Xbox-perhettä vastaan. Xbox onkin Microsoftin ainoita laitepuolen onnistumisia. Sen kehittänyt tiimi oli itse kehitellyt PC-pohjaista pelikonsolia, jota he kehitysvaiheessa kutsuivat DirectXBoxiksi, Microsoftin oman grafiikkarajapinnan mukaan. Microsoftin pelipuolen pomo Ed Fries ymmärsi hyvän päälle ja mahdollisti projektin jatkamisen.


Xbox olikin lopulta ainoa, joka kykeni edes jollain tavalla haastamaan kaikkien aikojen suosituinta pelikonsolia, eli Sonyn PlayStation 2:ta. Tänä talvena saamme Microsoftilta jo kolmannen Xbox-sukupolven, kun Xbox One (joka noudattaa Microsoftin käsittämätöntä (!) nimeämislogiikkaa) haastaa vähän aiemmin julkaistavan Sony PlayStation 4:n. Mutta tapojensa mukaisesti näyttää pahasti siltä, että Microsoft onnistuu sähläämään myös Xboxin menestyksen. Sen sijaan, että se olisi keskittynyt kilpailijansa tapaan tekemään parhaan mahdollisen pelikonsolin, Xbox Onesta yritetään tehdä olohuoneen jokapaikan höylää, jolle TV-sisällöt ovat tärkeämpiä kuin pelit. Heti Onen julkaistamistilaisuuden jälkeen netissä levisi ”koostevideo”, joka teki hyvin selväksi Microsoftin strategian: TV, urheilu ja suosikkipelien jatko-osat minimaalisin lisäyksin olisivat Onen myyntivaltteja. Paitsi että ne eivät niitä ole. Eikä Microsoftin ilmoitus käytettyjen pelien myynnin estämisestä tai pakollisesta nettiyhteydestä auttaneet lainkaan tyrmistyneiden Xbox-fanien rauhoittamisessa. Samaan aikaan Sony repi ilon irti sosiaalisessa mediassa julkaisten muun muassa videon, jossa tehtiin rankkaa pilaa Xboxin käytettyjen pelien estosta.


Tämän kaiken jälkeen Microsoft taipui jonkin verran ja palautti käytettyjen pelien myyntimahdollisuuden ja lupasi, että konsoli toimii pääpirteissään myös ilman nettiyhteyttä. Mutta vahinko oli jo tapahtunut. Lisäksi tiedotettiin, ettei konsolin lanseerausaikataulu koskenutkaan koko maailmaa, vaan ainoastaan osaa markkinoista. Esimerkiksi Suomeen ja muualle Pohjois-Eurooppaan uusi Xbox saapuu vasta kuukausia muiden maiden jälkeen, ”niin pian kuin mahdollista”. Kun Microsoft vielä puri omaa jalkaansa ilmoittaen, että Xbox 360:n tukeminen jatkuu vielä vuosia, sillä kyseessä on erittäin kannattava tuote, onko kenellekään yllätys, jos Xbox One floppaa? Ainoa asia uudessa Xboxissa, joka oikeasti voi tehdä siitä haluttavan, joskin pienen piirin keskuudessa, on se, että jokainen konsoli on ns. development-laite, eli millä tahansa Xbox One -konsolilla pitäisi pystyä kehittämään omia pelejä. Tämä on kaupallisessa maailmassa täysin uusi idea, mutta saa nähdä, riittääkö se nostamaan Microsoftin ojasta, jonka he itselleen kaivoivat.


Lupasin vielä palata Windowsiin ja siihen, miten Microsoft on sähläämässä senkin kanssa. On jo yleisesti tiedossa, että Windowsin historiassa joka toinen versio on se toimiva ja joka toinen ”floppi”. Windows 95 mullisti PC-käyttöjärjestelmät, Windows 98 ei. Windows XP:stä tuli kaikkien aikojen suosituin käyttöjärjestelmä, jonka nimiin suuri osa maailmasta vannoo edelleen, vaikka sen tuki jatkoaikoineenkin loppuu keväällä 2014. Windows Vistaa taas pidetään Microsoftin suurena epäonnistumisena, mutta Windows 7 palautti uskon siihen, että Microsoftilla on toivoa. Sitten julkaistiin Windows 8, jonka perusoletuksena oli, että kaikki vanha piti laittaa uusiksi. Käynnistä-nappi poistettiin ja käyttöjärjestelmä rakennettiin kosketusnäyttöjen ehdoilla vaikka suurin osa Windows-laitteista on edelleenkin ihan perus-PC-koneita.


Kaikista fiksuinta olisikin rakentaa koko Windows alusta asti uudelleen, mutta se ei taida olla mahdollista, sillä yhteensopivuus vanhojen ohjelmien ja tiedostojen kanssa on monelle Windows-käyttäjälle erittäin tärkeää. Tämä johtaa siihen, että Windows joutuu kantamaan mukanaan massiivista painolastia, esimerkiksi Windowsin rekisterin osalta. Siksipä Windowsista ei voi koskaan tulla yhtä kevyttä kuin Googlen Chrome OS tai vakaata kuten Applen Mac OS. Riskejä ei kannata ottaa. Ehkä Windows 9 (tai se on varmaankin Windows Hawaii tai jotain yhtä fiksua :) ) palauttaa Microsoftin voittokantaan. Tai sitten ei.



Kaiken tämän jälkeen en siis ole kovin optimistinen, kun mietin, että mitä Nokialle Microsoftin käsissä käy. En ole siinä mielessä nostalgikko, että ikävöisin vanhojen hyvien aikojen Nokiaa saatika, että toivoisin, että Suomeen saataisiin ”UUSI Nokia”, mutta eiköhän tämä ollut tässä. Nyt uutta putkeen ja menoksi. Rakennetaan uutta, lisää ja parempaa. Eikä yhtä jättiläistä, joka sortuu mahdottomuuteensa vaan useita, pienempiä, ketteriä ja fiksuja teknologiayrityksiä, joilla nostamme Suomen taas sinne, minne me kuulumme. Maaksi, joka on teknologian aallon harjalla laajalla rintamalla, ei savijalkaisen puhelinjätin varassa.